fbpx

Somen pimeä puoli

Tämä kirjoitus on syntynyt Saluksen Marjut Jokelan kynästä. Huostaanotettujen lapsien osallisuutta tutkiessaan hänen matkalleen on osunut tarinoita lasten, nuorten ja myös meidän aikuisten sosiaalisen median edesottamuksista. Tästä syntyi ajatus tälle blogikirjoitukselle. Tutkimustyö on mielenkiintoinen matka ja näitä Marjutin sivupolkuja, kuten myös pääpolun aiheita tulemme julkaisemaan tulevaisuudessa lisää.

piilossa

Sosiaalinen media on täyttänyt maailmamme. Se tulee elämäämme, halusimmepa tai emme. Lasten ja nuorten maailmaa muovaavat internet ja aineeton sosiaalinen media, jonka virtuaaliryhmissä pyörii 100 % nuorisoikäisistä suomalaisista lapsista päivittäin. Vuodenvaihteen ympärillä on paljon keskustelua aiheuttanut Oulun tapaus lapsien hyväksikäytöstä ja somessa olevista keskustelualustoista, joiden välityksellä tuntemattomien on helppoa luoda kontaktia alaikäisiin lapsiin. Ilmassa on paljon miksi ja miten -kysymyksiä. Miksi lapset luottavat tuntemattomaan keskustelukumppaniin? Miten lapsia voidaan houkutella? Miten lapsia voidaan suojella?

Omaa tutkimusta tehdessäni olen törmännyt niin vihapuheeseen kuin nettikiusaamiseenkin. Anonyyminä ja muokatulla profiililla toimiminen ikään kuin villiinnyttää ihmiset sosiaalisessa mediassa. Kasvottomuus antaa meille luvan käyttäytyä huonosti, unohtaa kohteliaisuus ja hyökätä aggressiivisesti kaikkea sellaista kohtaan, joka näyttää olevan kyvytön puolustamaan itseään. Lasten ja nuorten nettikiusaamisesta puhutaan paljon, mutta väitän, että emme me aikuiset käyttäydy sosiaalisessa mediassa yhtään sen paremmin. Mitenkäs sen esikuvan laita oikein olikaan?

mobile-phone-3625924_1280

Sosiaalinen media on osalle aikuisia kuin ikuinen hiekkalaatikko, jossa voi rakentaa rauhassa yhdessä upeaa hiekkalinnaa tai polkea naapurin rakennelma maan tasalle. Kun ihmistä ei tunnista, hän voi käyttäytyä juuri niin typerästi, suorasanaisesti, ilkeästi ja vihaisesti kuin haluaa. Voidaan syyttää häikäilemättä, nimitellä ja osoittaa paheksuntaa, vääristää tietoa ja levittää valheellista informaatiota. Mutta myös tehdä asioita, jotka lainsäädäntö on määrittänyt rikolliseksi, moraali kieltää niin toimimasta ja yhteiskunnan normit eivät asiaa hyväksy. Nimettömyys antaa meille ikään kuin luvan toimia alkuihmisien tavoin, omaa etua ja tarvetta tyydyttäen. Väistämättä tätä ihmisten käyttäytymistä netissä seuratessani tulen ajatelleeksi ihmiskunnan syntyä ja sitä, miten alkukantainen ihmisrotu loi ensimmäiset sosiaaliset järjestäytymisen säännöt ja tavat toimia sosiaalisessa yhteisössä. Samalla tavalla me rakennamme uutta sosiaalista käyttäytymisen mallia nyt sosiaalisen median maailmassa, missä emme kohtaa fyysisiä ihmisiä, vaan näemme pelkkiä kuvia, videoita ja tekstejä, jotka lopulta kertovat hyvin vähän ihmisistä itsestään. Me olemme kuin sosiaalisen median neanderthalit kömpelöine ja hyökkäävine tapoinemme, kiviset kirveet kourissa tappamassa kaiken, jonka koemme itseämme uhkaavan tai jonka tappaminen noin yleisesti ottaen juuri nyt kiinnostaa. Toisaalta sukupuolivietti haastaa meitä lähestymään toisia ihmisiä, välillä hyvinkin suorasukaisesti, ”me Tarzan you Jane”.

Ei siis liene suurikaan ihme, että me aikuiset median neanderthalit olemme pulassa, kun nuorempi sukupolvi tuntuu sukkuloivan sähköisessä maailmassa kuin oikeassa todellisuudessa, tuntuvat hallitsevan kaiken ja nauravat meidän kömpelölle pyristelylle pysytellessämme kehityksen virrassa. Kuitenkaan tämä nuorempi sukupolvi ei ole sosiaalisessa mediassa välttämättä sen taitavampia kuin aikuisetkaan. Lapset tarvitsevat rinnalleen aikuisia muistuttamaan hyvästä ja empaattisesta käytöksestä sosiaalisessa mediassa, varoittamaan vääristä ja turhan rohkeista yhteydenotoista. Aikuisina me emme voi luottaa siihen, että lapset osaavat sähköisen median paremmin, vaan lapset tarvitsevat käyttäytymisen sääntöjä myös sinne. Lapsilla on oikeus osallistua yhteisöjen toimintaan, mutta meidän aikuisten on luotava riittävän turvalliset puitteet siellä toimimiseen. Puitteet syntyvät välittämällä ja keskustelemaalla, puuttumalla ja kuuntelemalla. Miksi emme käyttäisi sosiaalista mediaa välillä yhdessä perheenä? Tutustuisimme toistemme maailmoihin ja yrittäisimme ymmärtää, mitä sosiaalisessa mediassa oikein tapahtuu.

Kömpelöllä luokittelulla hyväksi tai pahaksi teemme maailmasta turhan mustavalkoisen. Sosiaalista mediaa ei voida noin vain poistaa, mutta meidän on palattava käyttäytymisemme ytimeen. Siihen, miten muodostaa sosiaalisesti hyväksyttäviä, tiiviitä yhteisöjä, joissa kaikkien ajatuksille on tilaa ja erimielisyydet voidaan ratkaista sivistyneellä tavalla. Tämän päivän käyttäytymisemme ei aina kestä päivänvaloa, ja olisikin syytä tarkkailla alkuun vaikka omaa sosiaalisen median käytöstä ja sen jälkeen kysyä läheisiltään, mitä hyvää olet tänään kokenut sosiaalisessa mediassa. Jos hyvän luettelointi tuottaa vaikeutta, on silloin syytä tarkastella omaa sosiaalisen median käyttäytymistään, olisiko siinä kenties parantamisen varaa. Ja lopulta miettiä sitä, voisiko suoraselkäisesti seisoa ihmisenä, fyysisenä olentona, kasvokkain toisen ihmisen edessä ja kertoa mielipiteensä. Mikäli mielipiteen kertominen tuntuu vaikealta, voi silloin miettiä, onko viestin sisällön tuottamisessa oltu epäkohteliaita tai asiattomia. Olisiko viestin voinut ilmaista kenties toisin?

Vaikka sosiaalinen media onkin mahdollistanut anonyymin toiminnan, ei se kuitenkaan ole muuttanut ihmisoikeuksia. Olemme vastuussa käyttäytymisestämme ja aikuisina olemme vastuussa lastemme käyttäytymisestä. Käyttäydytään kauniisti ja ollaan ihmisiksi.

0