fbpx

Palvelumme

Toimintamme

Mielestämme pienikin yritys voi tuottaa suuria ratkaisuja. Haluamme profiloida yrityksemme reiluksi yhteistyökumppaniksi, johon voi luottaa ja jonka palvelut on toteutettu aidosta halusta auttaa ja kehittää pieniä sekä keskisuuria kotimaisia yrityksiä. Suomen mittakaavassa olemme ainoa puhtaasti sosiaalialan laatuun ja viranomaisvaatimusten täyttämiseen keskittynyt yritys.

Toiminta-ajatuksemme

Salus Qualitas Consulting Oy tuottaa ja kehittää asiakkailleen laatu-, turvallisuus-, työhyvinvointi- ja ympäristöpalveluita perinteitä kunnioittaen ja uutta mukaan soveltaen. Etsimme innokkaasti uusia tapoja tuottaa hyvinvointia, laatua ja turvallisuutta tukevia palveluita.

Moniammatillisuus on vahvuutemme. Räätälöimme palvelumme aina asiakkaidemme näköisiksi yhdessä suunniteltujen aikataulujen mukaisesti. Ajatuksenamme on, että palvelukonseptimme ovat yritystä varten, ei päinvastoin! Siksi on erityisen tärkeää, että yritykset tuntevat palvelumme omikseen ja voivat vaikuttaa niiden sisältöön.

Haluamme tuoda asiakkaillemme uusia raikkaita ajatuksia yrityksen johtamiseen ja sen kokonaisvaltaiseen ja tehokkaaseen hallintaan.

Haastamme yritykset pohtimaan, mitä kaikkea he voisivat saavuttaa laadullisesti mikäli he osallistaisivat asiakkaat, viranomaiset ja henkilöstön kehittämään yhdessä yritystä ja sen palveluita.