fbpx

Mukavaksi lääkitty?

Jokin eilisessä ystäväni kanssa käydyssä keskustelussa jäi kaihertamaan mieltäni. Hänen iäkäs äitinsä on ollut nyt jo muutamia viikkoja vuodeosastolla, alunalken hoidettavissa olevan vaivan vuoksi. Ystäväni kertomus sai minut huokaisemaan helpotuksesta niinkin kamalan asian osalta kuin sen, että onneksi omat vanhempani menehtyivät ennen elämänsä ehtoopuolta ja mahdollista laitostumista. Vaikka vanhempiani ikävöin päivittäin, en tiedä miten olisin kestänyt sen, jos he olisivat kohdanneet samanlaisen tilanteen korkealle arvostamansa terveydenhuollon parissa.

Perussairauksia toki ystäväni äidin taustalta löytyy, erityisesti hoitoisuuteen vaikuttava muistisairaus. Diagnooseista huolimatta meitä tulisi kuitenkin kohdella sote-alan palveluissa asianmukaisesti, ja tästä oikeudesta on säädetty useissa lainsäädännöissä, jotta myös vähäväkisimmän oikeudet toteutuvat ja heitä suojataan lain turvin. Esimerkiksi laki potilaan asemasta ja oikeuksista kertoo näin “Jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä.” Pahoin vain pelkään, että juurikin voimavarat ja resurssit on vedetty niin tiukoiksi, ettei kohta voida puhua oikeuksista ensinkään.

Lähtötilanne ystäväni äidin osalta on varmasti hyvin tuttu, todetaan vaiva, joka ei kotihoidolla ole enää hoidettavissa. Siispä ainoa vaihtoehto on terveyskeskuksen vuodeosasto, jonne potilas siirtyy kunnossa, jossa häntä on tietyissä kodin, terveyden ja hygienian toimissa avustettu, mutta hän on kuitenkin vielä omassa kodissa auttavasti pärjännyt. Tiettyjä haasteita muistisairauteen liittyen on toki alkanut ilmetä, erityisesti yöllistä levottomuutta, joka etenevässä muistisairaudessa on aika tyypillistä, jopa odotettavissa olevaa. Ystäväni äiti oli kuitenkin ollut edelleen puhelias ja nykyisyydessäkin toisinaan hyvin mukana oleva aina siihen asti, kunnes viimeisin hoitojakso vuodeostastolla alkoi.

Ensimmäinen merkittävä muutos kotiarkeen oli vaippojen astuminen kuvioihin mukaan. Toki ystäväni äidin tilanne oli myös liikkumisen osalta huonontunut ja tässä hän avustusta tarvitsi, mutta vessassa hän edelleen halusi itsenäisesti asioida ja hän tunnistaa sen milloin hätä on. Voitte kuvitella tätä tietoa vasten, että on ihmismielen vastaista ryhtyä tekemään tarpeitaan vaippoihin, kun vakaa tahto on päästä vessaan asioilleen. Tämä ei kuitenkaan osastolla ole mahdollista, aikaa ei vessatuksiin yksinkertaisesti tunnu löytyvän eikä myöskään vaippojen säännölliseen vaihtamiseen. Voitte myös kuvitella, miten täynnä aikuistenkin vaipat ovat sen jälkeen, kun niihin on jo kolmetkin pissat tulleet ilman vaihtoa. Tämä taasen on tuonut mukanaan pissatulehduksen, joka omaisten tietoisuuteen kiiri sattumalta. Eli sen lisäksi, että ystäväni äitiä hoidetaan pääasiallisen osastolle joutumisen syyn vuoksi, hän on saanut uusia vaivoja, joita hoidetaan. Omaiset ovat asiasta hoitajille maininneet vaihtelevin tuloksin, välillä on vaippa lentänyt huoneen poikki ajatuksena kaiketi, että omaiset vaihtavat sen itse, yleisesti syynä vaipan vaihtamattomuuteen tai vessaan viemiseen on kiire.

Kunpa tämä olisikin ainoa haaste minkä osastojakso on tuonut mukanaan. Valitettavasti merkittävin haaste on se, että ystäväni äiti on taantunut merkittävästi. Hän on hyvin sekavassa mielentilassa, eivätkä omaiset alkuun ymmärtäneet miksi näin on, kunnes selvisi, että heidän äidilleen on aloitettu yöllisen levottomuuden ja ääntelyn vuoksi erilaisia voimakkaita lääkityksiä ja kipuun opiaattipohjaista lääkettä, joka jo aiemminkin on aiheuttanut enemmän haittaa, kuin hyötyä. Eräänä päivänä ystäväni mennessä vierailulle hänen äitinsä oli siirretty yhdenhengen huoneeseen. Tarkempaa selitystä tällekään ei annettu, ilmeisesti äiti oli ollut jotenkin haitaksi ja häiriöksi vierustoverille. Kuvioihin mukaan tulleen ääntelyn osalta tämä varmasti voikin olla mahdollista, mutta muutoin hän tuskin vaaraksi on, sillä hän ei pääse nykyisessä kunnossaan enää liikkumaan. Päinvastoin hänet on löydetty useampana kertana lattialta makaamasta, viimeisimmän kerran jälkeen päänsä kolhineena. Tämä tietysti herätti omaisten mielessä kysymyksen, miten voi olla mahdollista, että hän on tippunut useamman kerran sängystä pois, jos laidat ovat olleet ylhäällä? Miten kauan hän on lattialla virunut? Mikään muu tippumista ei oikein selitä, kuin laitojen matalalla oleminen, sillä sen verran huonoa hänen liikkumisensa on, ettei ainakaan hänen jalkansa sängynlaidan yli nouse. Totuutta ei tiedä kuitenkaan kukaan, kirjauksia, kun omaiset eivät näe, eikä tieto kulje suullisestikaan.

Viimeisimmän kerran, kun puhuin ystäväni kanssa hän kertoi, että tilanne on mennyt entisestään huonompaan suuntaan, hänen äitinsä on niin vahvasti lääkitty ettei hän käytännössä tee muuta, kuin nukkuu. Ja jos on hereillä, huutaa sydäntäsärkevästi perään, kun on aika lähteä vierailulta pois. En voi muuta pohtia, kuin sitä että onko tämä nykyään jokin uusi normaali, johon resurssipulassa on pakko turvautua? Lääkitään ns. hankalat potilaat niin tolkuttomaan tilaan, että heistä tulee taas mukavia hoidettavia? Jokin on pahasti pielessä, jos hoitajilla menee raportilla niin kauan aikaa etteivät he ehdi olla potilaiden kanssa. Vaikka kirjaamisesta ja sen tärkeydestä mm. koulutankin en voi olla miettimättä sitä, onko tästä kaikesta byrokratiasta, säännöistä ja tietojärjestelmistä esimerkiksi kirjaamisten osalta tehty niin monimutkaisia, että se on poissa potilaiden hoivasta?

Minun oli pakko tarkistaa kyseisen kuntayhtymän arvot, millaisia teesejä he ovat toiminnassaan alueensa asukkaille luvanneet. Kuulostaako edellä mainittu tarina siltä, että siinä toteutuvat kuntayhtymän arvot: vastuullisuus, oikeudenmukaisuus, luottamus ja osaaminen? Entäpä kuntayhtymän strategia, jossa luvataan mm. edistää asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä? Mielestäni ei, mutta saatan toki olla puolueellinen…

0