Case esimerkki: Kirjaaminen lastensuojelussa

Alla eräässä lastensuojeluyksikössä tehty haastattelu siitä, miten heillä toteutuu kirjaaminen arjessa, mitä haasteita siihen sisältyy, miten he ovat vieneet vähän pidemmälle omaa kirjaamistapaansa ja toisaalta mihin asioihin he haluavat paneutua vielä paremmin tulevaisuudessa. Tämä olkoon blogin enimmäinen avaus kirjaamisesta ja siitä mitä kaikkia puolia siihen liittyy. Jatkossa tulemme kirjoittamaan lisää myös siitä mitä muuta on syytä ottaa huomioon kun uudet kirjaamisen tavat otetaan käyttöön myös sosiaalihuollossa. Kirjaaminen on yksi niistä aiheista, joista tulemme mielellämme kertomaan lisää myös työyhteisöihin.

“Lastensuojelussa tekstejä tuotetaan päivittäin. Virallista päätöstekstuuraa ei yksikössämme tuoteta. Sen sijaan painopiste on päiväkirjanomaisen tekstin kirjoittamisessa, raportoinnissa. Viranomaiselta toiselle kirjoitettavaa virallista koostetta teemme säännöllisesti. Kuukausikoosteen tekemisessä on haastavaa se, ettei lähde jaarittelemaan pitkiä tarinoita. Kuukausikoosteet muuttuvat helposti miellyttäväksi proosaksi, informatiivisen luonteen kärsiessä. Samalla katoaa myös koosteen persoona, kenestä kirjoitetaan ja missä sävyssä. Olen joskus huomioinut myös sen, että alallamme vaikuttaa olevan vallalla se käsitys, ettei asiakkaasta ja hänen olemisestaan kannata kirjoittaa liian positiiviseen sävyyn, sillä sehän olisi myös merkki huostaanoton purkamisen edellytyksistä. Kuka haluaa kirjata itsensä työttömäksi? Ehkä edellä mainittu on kovin kärkkäästi ilmaistu, mutta tunne on vahva siitä, että positiivisen kehityksen vähättely saattaa taata meille paremman mahdollisuuden jatkaa sijoitusta.

Päivittäisessä raportoinnissa raportoijan henkilökohtainen ammattitausta näkyy selvästi. Terveydenhuollon koulutuksen omaava kirjoittaa tarkkoja faktoja, syömiset ja juomiset, kun taas sosiaalityön taustalla oleva kirjaa sosiaaliseen kehitykseen liittyviä päivittäisiä huomioita tarkemmin. Kasvatusalan koulutuksen omaava kiinnittää huomiota oppimiseen, opiskeluun liittyvään haasteeseen ja psykologian ja psykiatrian taustan omaavat tunnistavat käytöksen juurisyitä. Haastavaa on siis yksikössämme tuottaa heterogeenistä, riittävän informatiivista tekstiä sekä päivittäin, että koostetyyppisessä kirjaamisessa.

Asiakaskunnassani lyhyt, asiallinen teksti perusteluineen on parhaiten ymmärrettävissä. Kuukausikooste on joissakin tapauksissa kuin koulutodistuksen antamista, sillä vanhempia ja sosiaalityöntekijöitä miellyttääkseen on palautteessa oltava paljon hyvää, mutta jotakin kohennettavaakin. Tärkeää on, ettei omia tulkintoja etenkään perhetilanteesta kirjoita esiin. Ylipäätään omien tulkinnallisten huomioiden kirjaaminen koosteeseen aiheuttaa palautetta asiakaskunnassa. Toisaalta se, ettei ikinä mitään negatiivista mainittaisi, tuskin toisi tullessaan myöskään oppimista ja pyrkimystä parempaan. Väitän, että kovinkaan herkästi ei kuukausikoosteita juuri korjauteta, koska yksikössämme kooste tehdään lapsen kanssa yhdessä ja lapsi saa kertoa oman mielipiteensä omasta olemisestaan. Käytämme osallistavaa raportointia, jonka olemme kokeneet myös lapsia kasvattavaksi. He tietävät, mitä kirjoitetaan ja miksi. Kirjoituksista ei näin ollen tule ”salaliittoteorioita”. Ja nämä samat kirjoitukset ovat tapauskohtaisesti myös vanhempien nähtävillä, joka puolestaan hälventää turhaa huolta ja mahdollisia epäluuloja.

Asiakasryhmässämme on vanhempia ja lapsia, joilla on heikko lukutaito, lukihäiriöitä. Selkokielisen kirjoittamisen opettelu tai ainakin selkokielisen kirjoittamisen periaatteita voisi näissä tapauksissa työyhteisössämme noudattaa. Jotta tämän asian korjaaminen ja ylipäätään huomioiminen työyhteisössämme alkaisi, on asia käytävä esimerkein läpi henkilöstöpalaverissa ja lähteä sitä kautta rakentamaan paremman suomen kielen käyttöä raporteissa.

Toimimme nuorten parissa ja siellä sinuttelu on ainoa puhuttelun tapa. Väitän, ettei monikaan yksikköömme tuleva nuori edes osaa teititellä. En usko, että sinuttelun tai teitittelyn osalta yksikkömme tarvitsee toimintaohjetta, käytämme nuorten kanssa sitä tapaa, joka on nuorille itselleen luontevaa. Teitittely saattaa tuoda myös hankaluutta ymmärtää tekstien sisältöä nuorten keskuudessa. Osalla nuoristamme sekä heidän vanhemmillaan on vain vähän koulutaustaa ja lukemisen osalta heillä voi olla suuriakin puutteita. Kun tähän vielä lisää lastensuojelun muutoinkin leimallisen aseman, on tärkeää pysytellä kielen osalta selkeimmässä mahdollisessa tavassa.

Pyydämme palautetta yhteistyökumppaneiltamme, vanhemmilta ja lapsilta itseltään. Palautteessa pyydetään myös ottamaan kantaa tyyliimme raportoida. Harvoin, jos koskaan olemme saaneet palautetta, jossa suoranaisesti olisi otettu kantaa tekstin ymmärrettävyyteen.

Vältämme ammattislangin käyttöä, yhteisössämme on periaate, että mikäli et itse osaa sanaa selittää, älä käytä sitä. Etenkin vieraskielisten muunnesanojen välttäminen on tärkeää. Yhteisössämme herkästi käytämme puheessa nuorison suosimaa puheenpartta, mutta tätä vältämme raportoinnissa. Joskus hauskoja hetkiä onkin aiheuttanut se, kun aikuinen käyttää jotakin nuorisolle tyypillistä lyhennettä täysin väärässä paikassa. Toki tätä ei ammattislangiksi voi kutsua, mutta yhteisössämme hyvin tyypilliseksi kieleksi. Asiantuntijasanat on hyvä ”suomentaa” lapsille ja nuorille ja ennen kaikkea sellaisille lapsille, joilla on hyvin puutteellinen sanavarasto.

Kirjaamista pohtiessa olen tullut huomaamaan, että olemme jättäneet työyhteisössä puhumatta juuri selkokielen käytön merkityksestä raporteissamme. Kuitenkin asiakaskunnassamme on niitä, joille lukeminen ylipäätään ei ole helppoa, joten meidän tulisi tuottaa yhteisössämme sellaista tekstiä, jonka avulla asiat tulevat ymmärretyksi kaikilla osapuolilla. Lisäksi haasteena on työyhteisömme kirjaaminen, josta osa on päivittäistä informaation siirtämistä ja osa virallista palautetta kuukausikoosteen muodossa. Työyhteisössämme tulee ottaa puheeksi kirjaaminen, tyyli, kieli ja ennen kaikkea se, että kirjoitamme asiasta emme oletuksista. Työ kirjaamiseen liittyen tulee olemaan mielenkiintoista mutta samalla äärimmäisen haastavaa.”