Epäonnistuminen, uhka vai mahdollisuus?

Oma työnkuvani sisältää käytännössä aina muutoksen elementin. Tämä näkyy sekä laatu, että järjestelmä konsultaatioissa, Kanta-palveluista puhumattakaan. Muutos on siis jotakin sellaista, minkä kanssa olen oppinut elämään ja mihin minun on täytynyt löytää oikea asenne. Se tie ei kuitenkaan ole ollut helppo, se on vaatinut lukemattomia itsetutkiskelun paikkoja. Se on vaatinut sen, että olen oppinut tarkastelemaan ensin omia toimiani ja pohtimaan sitten vasta muiden tekemisiä. Sen lisäksi, että olen oppinut näkemään muutoksen myönteisenä minun on täytynyt hyväkyä se, että uuden tekeminen tuo mukanaan väistämättä myös epäonnistumisia. Aina asiat eivät mene ns. putkeen, etenkään silloin jos ne tehdään ensimmäistä kertaa. Vasta toistot tuovat varmuutta, näin tämä pitää tehdä, näin tämä toimii.

Järjestelmäpuolella olemme lähteneet kilpailijoihimme nähden noin kymmenen vuoden takamatkalta liikkeelle. Siinä missä he ovat selättäneet samat haasteet jo vuosia sitten ovat meille tuoreita tällä hetkellä. Ennakoida voi aina ja riskiarviointien perusteella tilanteita voidaan myös välttää. Silti jotkut kuopat täytyy vain käydä läpi, jotta oikeasti opimme ja kehitymme. Se ei ole useimmitenkaan mitenkään hauskaa, se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Silti se tie on kuljettava mikäli haluaa pysyä kilpailussa mukana, toinen vaihtoehtohan olisi luovuttaminen.

Olen usein pohtinut sitä, miksi epäonnistumisia pelätään? Mikä siinä on niin kauheaa? Jääkö siitä jokin ikuinen kivireki vedettäväksi? En todellakaan tiedä, mikä perimmäinen syy on, mutta ainoa keino mennä eteenpäin on muuttaa epäonnistumiset voitoiksi. Ne ovat asioita, jotka ovat varmasti peiliin katsomisen paikkoja, mutta joihin ei saa jauhautua. Ne eivät määritä meitä ihmisinä, eivätkä yrityksinä vasta, kuin silloin jos emme ota niistä opiksemme, jos emme muutu.

Oppiminen ja asioihin reagoiminen on tärkeintä. Näiden kahden avulla selviämme muutoksesta ja niistä epäonnisistakin tilanteista lopulta voittajina. Siinä vaiheessa, kun havaitaan, että nyt olemme valinneet väärän polun täytyy löytyä rohkeutta pysäyttää juna siksi aikaa, että pohditaan sitä, mikä asian pohjimmiltaan aiheutti. Juurisyiden selvittämisen jälkeen, on aika etsiä ratkaisuja ja ratkaisujen löytymisen jälkeen lähdetään eheyttämään toimintaa, jotta pääsemme jälleen oikealle polulle. Muutoksen kanssa, joudumme väistämättä aina sinne kuuluisalle epämukavuusalueelle, mutta me päätämme itse kuinka pitkään tällä alueella vierailemme.

Ehkä voisimme ottaa oppia tässä kohtaa myös tutkimusmatkailijoilta. Heillähän mikään muu ei ole selvää, kuin se, että asiat eivät ole selviä. Eteen saattaa tulla läjäpäin haasteita, mitä ei olla osattu koskaan aavistaakkaan, silti perille kyllä päästään, pääsääntöisesti aina. Ehkä hieman rähjäisempänä, ja eri reittiä kuin alunperin oli tarkoitus, mutta lopulta kuitenkin maalissa, itsensä voittaneena. Matka on saattanut tuoda eteen myös paljon hyvää, on saatettu löytää uusia eliölajeja, uusia mantereita, uusia tapoja taittaa matkaa. Ehkä olemme oppineet muutaman seikan myös itsestämme.

Uuden tuoma mahdollisuus on nimenomaan se mihin meidän tulisi tarrata ennemmin, kuin pelkoon siitä, että saatamme tehdä jotain väärin, että saatamme epäonnistua. Entäpä jos et putoakkaan vaan opitkin lentämään?

Annetaan siis muutoksen tuulien keinuttaa meitä lempeästi ja tartutaan niiden lennättämiin mahdollisuuksiin innolla!