Kohtaamisia ja eroja

Alla on teksti, jonka kirjoitin erään vuoden mittaisen yhteistyön jälkeen. Tunteet olivat ristiriitaisia silloin, ja edelleenkin tuon hetken tunnelman voi käsin koskea.

Kun näen lapsen silmista ja ilmeestä, että nyt pelottaa. Kun ikävä on jo läsnä, vaikkei vielä olla edes erottu. Mielessäni sanoja, joita suunnittelen sanovani, mutta jo ennen niiden lausumista ääneen tietää, ettei puheesta ole mitään hyötyä. Että kaikki sanottava on sanottu. Tietäen että se, minkälaisen matkan lapsi aloittaa, on jo lähtökohtaisesti huono. Kun ei tarvitse ennustajan kykyjä tietääkseen, ettei tarina muutu onnellisemmaksi tai paremmaksi.

Minä annoin sinulle vuoden, sinä annoit minulle vuoden. Meidän polkumme kohtasivat hetkeksi, kuljimme rinnakkain pienen matkan. Välillä polkumme menivät ristiin, välillä törmäilimme toisiimme, olimme toistemme tiellä, vedimme toinen toistamme perässä, tuupimme eteenpäin. Ja lopulta polkumme eroavat lopullisesti omiin suuntiinsa.Silti me väitämme, että tuolla hetken matkalla jää myös jälkiä. Muistoja, jotka haalistuvat, muitoja, joiden vaikutus ei lakkaa. Muistoja joiden soisi unohtuvan ja muistoja, joita ilman ei tapahtuisi muutosta, joka on väistämätöntä. Polkujen kohtaamisia tapahtuu elämän varrella paljon. On tasaisia, selkeitä leikkauspisteitä ja on todellisia solmukohtia.

Kiitos matkaseurasta lapsi. Tervemenoa tulevaisuuteen,joka on sinun omasi, sinun näköisesi. Toivottavasti seurassani sait jotain mukavaakin muisteltavaa matkallesi, ettei kaikki peity ankeuden alle pimentoon. Vaikka siirrytkin polullasi etäämmälle minusta, kuljethan silti edelleen samaan suuntaan?