fbpx

PEBBELL-turvalaite kokeilu osana YES palvelukonseptia

Aloitimme vuoden 2016 loppupuolella rekrytoinnin saadaksemme  YES palvelukonseptille pilottiasiakkaita. Rekrytoinnit jatkuivat aina alkutalveen 2017 saakka, jolloin totesimme, että meillä on riittävä määrä erityyppisiä kokeilijoita. Alun alkaen ajatuksena oli saada mukaan etenkin yksineläviä vanhuksia ja toimintarajoitteisia. Hankkeesta kiinnostuivat kuitenkin myös ihmiset, joilla on itsenäistä liikkumista rajoittava sairaus, ja jotka kokivat olevansa jumissa oman kodin sisällä vaikka liikkumishaluja olisikin. Projektiin valikoitui testaajaksi myös talli, jossa ratsastetaan paljon maastossa joko yksin tai ryhmässä ja jossa haluttiin kokeilla sitä toisiko tällainen laite turvaa maastossa ratsastettaessa. Tulimme siihen tulokseen, että mitä laajemmalla ja heterogeenisemmällä testiryhmällä saamme testattua turvalaitetta sitä parempaa oppia siitä saamme itse ja pystymme muodostamaan käsityksen siitä millaisissa ympäristöissä ja tilanteissa laitteesta on eniten hyötyä.

Pebbell Face

 

Testattavana laitteena toimi Pebbell 2 Waterproof malli, joka on hieman kalliimpi kuin ensimmäisenä markkinoille tullut sisarlaite Pebbell GPS SOS-puhelin. Halusimme kuitenkin testaukseen laitteen, joka kestää kosteutta ja vettä ja turvaa näin itsenäisesti liikkuvat testikäyttäjät säätilasta riippumatta. Se mihin tykästyimme Pebbell laitteessa on ehdottomasti sen monipuolisuus. Mitään uuttahan ei ole paikannuslaitteissa tai turvapuhelimissa, niitä on ollut markkinoilla jo hyvän aikaa. Harvassa laitteessa nämä toiminnot kuitenkin yhdistyvät yhdessä ja samassa laitteessa. Tämä oli mielestämme ehdoton etu etenkin riskienhallinnan näkökulmasta. Laitteessa on siis useita eri toiminnallisuuksia turvallisuuden varmistamiseksi, jotka erittelemme alla:

  1. Turvapuhelin. Laitteeseen voi soittaa ja laitteesta voi soittaa. Sillä voi vastata saapuvaan puheluun ja siihen voi tallentaa hätätapauksia varten kolme eri numeroa. Ensisijainen numero on se, joka vastaanottaa laitteesta tulevat hälytysviestit, joista kerron tarkemmin seuraavassa kohdassa. Kaksi muuta numeroa ovat ns. varanumeroita, mikäli ensisijainen numero ei vastaa. Laite alkaa siis soittamaan siihen tallennettuja numeroita läpi kun siinä olevaa SOS painiketta painetaan.
  2. Hälytysviestit. Laite lähettää hälytysviestin laitteeseen tallennettuun ensisijaiseen numeroon SOS painiketta painettaessa. Hälytysviestissä on lyhyt viestiosuus ja paikannustiedot, sekä linkki Google Maps karttapalveluun, josta näkee laitteen sijainnin. Hälytysviestejä lähtee myös tilanteessa jossa laitetta käyttävä henkilö kaatuu tai ylittää laitteeseen tallennetun maantieteellisen rajan (ei pakollinen ominaisuus)
  3. Paikannus. Mikäli laitetta kantavaan henkilöön ei saada yhteyttä, voidaan siihen lähettää tekstiviesti, jolloin paluuviestinä tulee karttalinkki, joka kertoo laitteen sijainninPebbell kartta

    4. Kiihtyvyysanturi. Vanhuksien ja kohtaustyyppisiä sairauksia sairastavien osalta ja miksei myös ratsastavien osalta on äärimmäisen tärkeää, että laite lähettää “FALL ALARM” viestin laitteeseen tallennettuun ensisijaiseen numeroon. Jo viestin saapuessa on selvää minkäkaltaisesta tilanteesta on kyse. Tässäkin tapauksessa viestin lisäksi saapuu karttalinkki joka kertoo tarkan sijainnin missä kaatuminen on tapahtunut.
    5. Turvarajat. Laitteeseen on myös mahdollista määritellä turvarajat. Käytännössä laite lähettää siis laitteeseen tallennettuun ensisijaiseen numeroon viestin kun laite ylittää siihen määritellyn maantieteellisen rajan. Tämä on tärkeä ominaisuus esimerkiksi lievästi muistisairaalla, jolla voi olla vaarana eksyminen tai pienellä lapsella.

    Millaisia kokemuksia saimme käyttäjiltä?

Pääasiassa kokemukset olivat äärimmäisen positiivisia, meidän kannaltamme parhaimpia uutisia olivat ne, joissa laite oli tosiasiallisesti pelastanut laitetta käyttäneen henkilön pahemmalta vaaratilanteelta. Laitteen SOS toiminnot toimivat kaikilla käyttäjillä kuten pitikin. Ainoastaan pieniä katvealueisiin liittyviä havaintoja saimme asiakkailta. Olemme keränneet tähän alle sekä positiiviset, että  negatiiviset havainnot testijakson ajalta:

Positiivista: