fbpx

Tässä blogikirjoituksessa puhutaan ennen kaikkea sosiaalihuollon Kanta-palveluihin liittymisestä sillä se vaatii monimuotoisuutensa osalta hieman enemmän esimerkiksi asiakastietoon liittyvää määrittelytyötä verrattuna terveydenhuoltoon. Kuitenkin tässä kirjoituksessa kuvatut asiat ovat yhtälailla sovellettavissa myös terveydenhuollon palveluita toteuttavien keskuudessa. Huomionarvoista toimintatapojen uudistamisen kannalta on se, että se on ehdottomasti työläin vaihe koko Kanta-palveluiden käyttöönotossa. Siksi siihen kannattaa varata aikaa, resursseja […]

Lue lisää >

Alla on teksti, jonka kirjoitin erään vuoden mittaisen yhteistyön jälkeen. Tunteet olivat ristiriitaisia silloin, ja edelleenkin tuon hetken tunnelman voi käsin koskea. Kun näen lapsen silmista ja ilmeestä, että nyt pelottaa. Kun ikävä on jo läsnä, vaikkei vielä olla edes erottu. Mielessäni sanoja, joita suunnittelen sanovani, mutta jo ennen niiden lausumista ääneen tietää, ettei puheesta […]

Lue lisää >

Kuten mikä tahansa muukin kehitystyö, myös Kanta valmistelut lähtevät liikkeelle nykytilakartoituksesta. Yrityksen tulee selvittää millaisia sen nykyiset organisaatiotavat ovat henkilötietojen käsittelyn, kirjaamisen, raportoinnin ja arkistoinnin osalta. Kirjaamisen osalta yrityksen tulee myös selvittää millaista eri tietoa kirjaamisen yhteydessä kerätään, mitä kirjataan, miten kirjataan, kuinka usein kirjataan, kuka kirjaa, kenestä kirjataan ja lopulta kuka kirjaamisia katselmoi ja […]

Lue lisää >

Aloitamme kuusiosaisen blogikirjoitusten sarjan sosiaalihuollon Kanta-palveluihin liittymisen eri vaiheista. Tässä ensimmäisessä osassa kuvaamme asiaan liittyvää hallinnollista valmistautumista. Sosiaalihuollon osalta ensimmäisen vaiheen käyttöönotto valmistelut ovat alkaneet. Ensimmäinen vaihe on vielä vapaaehtoinen, mutta ne ketkä aloittavat valmistautumisen ensimmäisessä vaiheessa suoriutuvat kevennetyin vaatimuksin pakollisesta toisesta vaiheesta. Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston voivat ottaa käyttöön niin julkiset kuin yksityisetkin toimijat. Huomioitavaa […]

Lue lisää >

Voisivatko sote-alan pienyritykset hyötyä strategisesta kumppanuudesta? Millä tavoin erinomaisesti toimivat organisaatiot hyödyntävät kumppanuutta? Mitä kumppanuus vaatii? Näihin kysymyksiin pyrin vastaamaan tässä blogikirjoituksessa. Tässä blogikirjoituksessa en halunnut käyttää paljon käytettyä verkosto termiä, sillä se kuvaa mielestäni hieman kevyempää yhteistyötä. Liiketoimintamaisempaa yhteistyötä kuvaa mielestäni paremmin strateginen kumppanuus. Voisivatko sote-alan pienyritykset hyötyä strategisesta kumppanuudesta? Lyhyesti vastaus on kyllä, […]

Lue lisää >

Sote uudistus on viimeaikoina ollut enemmän kuin koskaan pinnalla. Osa huomiosta on kiinnittynyt valinnanvapauslakiin ja hallituksen rakoileviin riveihin, mutta muutkin tehdyt ja tekemättömät asiat soteen liittyen ovat puhuttaneet. Paljon puhutaan siitä kuka sanoi, mitä sanoi ja miksi sanoi, mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä ei missään tapauksessa olisi pitänyt tehdä ja mitkä kenenkin motiivit ovat. […]

Lue lisää >

Tietosuoja-asetuksen siirtymäaika on päättymässä toukokuussa ja oletkin saattanut huomata, että aiheesta puhutaan juuri nyt enenevissä määrin. Ja on aihettakin, olemme siirtyneet niin vauhdilla digitaaliseen maailmaan, että eräs siihen oleellisesti liittyvä seikka, eli henkilötietojen turvallinen käsittely, on jäänyt lapsipuolen asemaan. Ihmeellistä tämä on siinä mielessä, että henkilötietoja on tavalla tai toisella käsitelty jo satoja ellei tuhansia […]

Lue lisää >

Oma vuoteni on alkanut erinäisten asioiden selvittämisellä, palvelupakettien muuttamisella ja hankintojen tekemisellä. Tämän johdosta olenkin saanut asioida useamman eri yrityksen asiakaspalvelun kanssa ja joissakin tapauksissa olen saanut tutustua koko palveluprosessiin tiedustelusta aina palvelun toteuttamiseen saakka. Heti alkuun on sanottava, että käytännössä jokaisessa yrityksessä henkilökohtainen palvelu on toiminut äärimmäisen hyvin mikä tarkoittaa sitä, että asiakaspalvelussa on […]

Lue lisää >

Olen Heidi Ilmonen Salus Qualitas Consulting Oy:n perustaja ja laatuvalmentaja. Lähellä sydäntäni on tuottaa työkaluja ja ratkaisuja, joiden avulla yksinyrittäjät ja pienyritykset saavat omasta toiminnastaan parhaan mahdollisen hyödyn irti. Olen erikoistunut aikaa säästäviin digitaalisiin ratkaisuihin. Tämän lisäksi suunnittelen laatutyökaluja pienille yrityksille ja valmennan sote-alan yrityksiä viranomaisvaatimuksien osalta. Olen äiti, mikroyrittäjä ja koiraharrastaja, joten ajankäytön, tehokkuuden […]

Lue lisää >

Osa blogikirjoituksen väittämistä pohjautuu THL:n julkaisemaan LAPE työryhmän raporttiin “Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito”. Lastensuojelun kehittämisen osa-alueet mukailevat karkeasti sijoitusprosessia ja näin ollen ne voidaan jakaa kolmeen eri osa-alueeseen. Ennen sijoitusta, sijoituksen aikana ja sijoituksen jälkeen tapahtuviin toimintoihin. Ennen sijoitusta korostuu oikean tarpeen arvioinnin rooli. Sijoituksen tarve tulee selvittää yhdessä sijoituksen arvioinnin kanssa. […]

Lue lisää >